Suurin osa alalla työskentelevistä on opiskellut jotain liiketalouteen liittyvää. Varsinaista suoraan finanssialalle suuntautuvaa koulutusta on tarjolla melko vähän. Alan yritykset kuitenkin kouluttavat työntekijöitään säännöllisesti vastaamaan markkinoiden tarpeita.
Liiketalouden opintoja voi suorittaa monella eri koulutusasteella. Suoraan peruskoulun jälkeen on mahdollista lukea itsensä merkonomiksi toisen asteen oppilaitoksessa. Yo-merkonomeiksi kutsutaan henkilöitä, jotka ovat suorittaneet sekä merkonomin tutkinnon että ylioppilastutkinnon. Vuodesta 2010 lähtien on ollut mahdollista opiskella myös suoraan finanssialan tehtäviin tähtäävässä merkonomikoulutusohjelmassa. Koulutuskokeilusta kertyneiden kokemusten myötä ollaan myös liiketalouden perustutkintoa kehittämässä vastaamaan entistä paremmin myös finanssialan tuleviin haasteisiin.
Lukion käyneet voivat opiskella liiketaloutta ja kauppatieteitä esimerkiksi ammattikorkeakouluissa, joista valmistutaan tradenomeiksi, tai korkeakouluissa, joista puolestaan valmistutaan joko kandidaateiksi tai maistereiksi.
Liiketaloudellisen koulutuksen saaneiden lisäksi finanssialalla työskentelee paljon esimerkiksi yliopistossa oikeustieteitä, valtiotieteitä tai tekniikkaa opiskelleita. Alalle voi hakeutua mitä erilaisimmista lähtökohdista, sillä alan yritykset kouluttavat jatkuvasti omaa henkilöstöään vastaamaan sen hetkisiä tarpeita. Erilaisten koulutusjärjestelmien avulla parannetaan työssä osaamista ja sitä kautta voi kehittyä jopa ihan uusiin tehtäviin.
Olipa koulutustausta mikä hyvänsä, finanssialalla tarvitaan tulevaisuudessa erityisesti asiakkaan kohtaamiseen liittyviä taitoja, kuten myynti-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Toinen jatkuvasti korostuva osaamisen alue on kansainvälisyys.
Lue lisää opiskelupaikoista >>