Finanssialalla tarkoitetaan Suomessa yrityksiä, jotka tarjoavat asiakkailleen pankki-, vakuutus- tai rahoituspalveluja. Eri toimijoiden tarjoamat palvelut ovat tänä päivänä osittain päällekkäisiä.
Pankkien tehtäviin kuuluvat talletusten vastaanottaminen, luottojen myöntäminen, maksuliikenteen hoitaminen sekä raha- ja valuuttamarkkinakaupan hoito. Lisäksi pankit tarjoavat asiakkailleen omaisuudenhoitopalveluita ja erilaisia sijoitus-, rahoitus- ja neuvontapalveluita.
Vakuutuspuolella toimii henki-, vahinko- ja eläkevakuutusyhtiöitä sekä vakuutusyhdistyksiä ja ulkomaisia vakuutusyhtiöitä. Vakuutusyhtiöiden toiminta-ajatuksena on luoda turvallisuutta tasaamalla mahdollisiin onnettomuuksiin liittyvää taloudellista riskiä.
Alalla toimivat vakuutusyhtiöt hoitavat lisäksi lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvia vakuutuksia, kuten työeläkevakuutusta ja lakisääteistä tapaturmavakuutusta. Myös liikennevakuutus, potilasvakuutus ja ympäristövahinkovakuutus hoidetaan lakisääteisesti.
Rahoituspalveluita tarjoavat rahoituslaitokset, sijoituspalveluyritykset ja arvopaperimarkkinaosapuolet. Rahoituspalvelualan toimijat auttavat arvopapereiden välityksessä, joka on toisen puolesta tapahtuvaa arvopapereiden ostoa, myyntiä, vaihtoa ja merkintää.
Suomen finanssimarkkinat ovat osa kansainvälisiä markkinoita. Markkinaerät koostuvat talletuksista, sijoituksista, vakuutus- ja rahastosäästöistä, erityyppisistä luotoista ja työeläkevaroista.
Finanssialan palveluksessa oli 43 000 henkilöä
Finanssialan yritykset maksoivat palkkoja yli 2 miljardia euroa.
Suomessa oli 313 pankkia ja niillä yhteensä 1 605 konttoria.
Rahalaitosten luottokanta Suomessa oli 170 miljardia euroa, josta asuntoluottoja 77 miljardia euroa.
Pankeissa oli 117 miljardia euroa talletuksia 15,6 miljoonalla tilillä.
Pankkien talletuksista noin 67 prosenttia muodostui kotitalouksien säästöistä.
Asiakkailla oli 5,2 miljoonaa verkkopankkisopimusta.
Maksukortteja suomalaisilla oli 12,4 miljoonaa kappaletta.
Pankkien maksujärjestelmät välittivät 1,9 miljardia tapahtumaa.
Suomessa toimi 39 kotimaista vakuutusyhtiötä, 63 vakuutusyhdistystä ja 24 ulkomaisen vakuutusyhtiön edustustoa.
Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu maksutulo oli 19,0 miljardia euroa.
Vakuutusyhtiöt maksoivat erilaisia korvauksia ja eläkkeitä 16,8 miljardia euroa, josta työeläkkeitä 10,4 miljardia euroa.
Vakuutusyhtiöillä oli sijoituksia yhteensä 124 miljardia euroa, josta 85 miljardia oli työeläkevakuutusyhtiöillä.
Vapaaehtoisia eläkevakuutussopimuksia oli yli 818 000 kappaletta.
Lue lisää alasta Finanssialan Keskusliiton tai Ammattinetin sivuilta.