Turva

Liiketoimialueet:

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on valtakunnallinen keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö. Keskinäisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaat eli vakuutuksenottajat ja takuupääoman omistajat omistavat Turvan.

 

Yrityksen koko:

Turvassa työskentelee reilut 200 työntekijää ja liikevaihto vuonna 2008 oli noin 69 miljoonaa euroa.

 

Toimipaikat:

Turvan pääkonttori on Tampereella. Turvasta saa palvelua ympäri Suomen, meillä on 58 toimipaikkaa.

 

Arvot:

Turvaa ohjaavat arvot: asiakaslähtöisyys, tuloksellisuus, jatkuva kehittyminen ja kehittäminen sekä luotettavuus on määritelty yhdessä henkilöstön kanssa.

 

Miksi meille töihin?

Kotimainen Turva tarjoaa laajasti erilaisia työtehtäviä monipuoliselle ammattilaisten joukolle. Toivotamme tervetulleiksi niin myynnistä, asiakaspalvelusta, korvauspalveluista, henkilöstöpalveluista, talouspalveluista, laskentapalveluista kuin markkinoinnista ja viestinnästäkin kiinnostuneet nuoret!

Turva on vakavarainen yhtiö, ja henkilöstömme määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan. Joten, olet sitten maisteri, insinööri, tradenomi tai merkonomi, saatat olla seuraava, joka löytää itselleen sopivan työn Turvan tarjoamista runsaista vaihtoehdoista. Turvassa pääset hyödyntämään laajasti omaa ammattitaitoasi ja näin myös kehittymään jatkuvasti. Meillä etenemismahdollisuudet ovat hyvät, ja lisäksi omiin työtehtäviin vaikuttaminen onnistuu pienessä vakuutusyhtiössä vaivatta.

Meillä Turvassa asiakkaiden lisäksi myös työntekijät ovat tyytyväisiä. Henkilöstön koulutukseen käytettäviä varoja on lisätty viimeisen viiden vuoden aikana 70 prosenttia, minkä lisäksi työssä jaksamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Työilmapiiriä sekä johtamisen onnistumista mitataan kahden vuoden välein ja vuosittain jokaisessa työyhteisössä mietitään yhdessä mahdollisia kehityskohteita.

 

Lisätietoja rekrytoinnista:

www.turva.fi - Rekrytointi

 

Lisätietoja yrityksestä:

www.turva.fi – Turva yrityksenä