Pohjantähti

Liiketoimialueet:

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö on jo vuonna 1895 perustettu asiakkaidensa omistama kotimainen vahinkovakuutusyhtiö. Tarjoamme vakuutuspalveluja niin perheille, yrityksille kuin maatiloillekin.

Palvelujamme ovat myös asiakkaiden eläke-, henki- ja sijoitusvakuutusratkaisujen hoitaminen yhdessä Ilmarisen ja OP-Henkivakuutuksen kanssa.

 

Yrityksen koko:

Pohjantähdessä on lähes 310 työntekijää, joista noin 160 työskentelee pääkonttoripaikkakunnallamme Hämeenlinnassa.

 

Toimipaikat:

Pääkonttorimme sijaitsee Hämeenlinnassa. Meillä on tämän lisäksi toimipisteitä 45 paikkakunnalla kautta maan.

 

Arvot:

Pohjantähden arvot on tarkoitettu vain sisäiseen käyttöömme toimintaamme ohjaamaan.

 

Miksi meille töihin?

Jos sinua kiinnostaa työskentely yrittäjähenkisessä työyhteisössä, jonka menestys rakentuu asiakkaiden henkilökohtaiseen palveluun, niin kysy monipuolisista tehtävistämme. Meillä viihtyvät niin sairaanhoitajat, lakimiehet, autoteknikot kuin pari poliisiakin. Kaupallisen ja IT-alan osaajia unohtamatta. Tehtäviä on matemaatikoille, insinööreille, tradenomeille ja monille muille. Koulussa karttunutta osaamista täydennämme omilla koulutuksillamme.

Pohjantähti on jo vuosikymmeniä huolehtinut henkilöstöstään. Monipuolisten henkilöstöetujen lisäksi tavoitteenamme on myös taata henkilöstöllemme hyvät työskentelyolosuhteet.

Tule mukaan iloiseen ja aikaansaavaan joukkoomme!

 

Lisätietoja rekrytoinnista:

www.pohjantahti.fi - avoimet työpaikat

 

Lisätietoja yrityksestä:

www.pohjantahti.fi