Liiketoiminta-alueet:
Meistä kaikista tulee isona eläkeläisiä, myös sinusta. Ilmarisessa me huolehdimme siitä, että meillä vakuutetut työntekijät ja yrittäjät saavat aikanaan heille kuuluvan työeläkkeensä. Nämä eläkkeet maksetaan vakuutusmaksuina kerättävistä valtavista varoista, joita sijoitamme tuottavasti ja turvaavasti. Näin varmistamme, että eläkkeitä voidaan maksaa myös nykyisille nuorille, tuleville eläkeläisille.
Yrityksen koko:
Meitä ilmarislaisia on noin 570. Turvaamme yli puolen miljoonan suomalaisen eläkepäivät, ja tällä mittarilla olemme Suomen suurin työeläkeyhtiö.
Toimipaikat:
Meillä on tosi upea toimitalo Ruoholahdessa! Meille pääset kätevästi metrolla, ratikalla, monilla busseilla sekä tietty pyörällä ja omalla autolla.
Arvot:
1) Avoimesti = pidetään aistit auki uudelle ja kerrotaan asiat suoraan.
2) Vastuullisesti = hoidetaan huolella omat hommat, autetaan toisia, ja muistetaan, että työstämme riippuu tuhansien toimeentulo.
3) Yhdessä menestyen = paras työn jälki syntyy yhteistyössä hyvällä fiiliksellä.
Miksi meille töihin?
Teemme tärkeää työtä ja siksi siihen on helppo sitoutua. Meillä on rentoa tekemisen meininkiä ja intoa muuttua maailman mukana. Tarjolla on työtehtäviä moneen makuun ja mahdollisuuksia kehittyä aina vaan paremmaksi. Meillä viihdytään myös siksi, että työajoissa löytyy joustoa ja vapaa-ajalla treffataan harrastusten parissa. Ja mikä tärkeintä: työkaverit ja esimiehet ovat huippuja!
Lisätietoja rekrytoinnista:
www.ilmarinen.fi - Ilmarinen työnantajana
Lisätietoja yrityksestä: