Etera

 Liiketoimialueet:

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera on vakavarainen ja osaava työeläkevakuuttaja. Vakuutamme kaikkien yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Huolehdimme työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistämme työhyvinvointia.

 

Yrityksen koko:

Eterassa työskentelee noin 270 työeläketurvan osaajaa. Olemme eläkkeensaajien määrällä mitattuna kolmanneksi suurin yksityisen sektorin eläkeyhtiö.

 

Toimipaikat:

Eteran päätoimipaikka on Helsingin Länsi-Pasilassa. Neljä aluetoimistoamme sijaitsevat Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

 

Arvot:

Arvojamme ovat asiakkaan arvostaminen, osaaminen, uudistuminen sekä vastuullisuus ja kannattavuus.

 

Miksi meille töihin?

Vakuuttamisen vaivattomuus ja asioimisen helppous ovat asioita, joiden eteen olemme tehneet ja teemme jatkossakin töitä. Asiakastyytyväisyyden perusta on osaava henkilöstö. Pidämme eteralaisten ammattitaidon kehittämistä avainasiana. Tarjoamme myös kiinnostavia uramahdollisuuksia.

Työeläkevakuuttaminen ja työeläkkeiden hoitaminen ovat ydintoimintaamme. Uramahdollisuuksia on myös muun muassa asiakaspalvelussa, asiakassuhteiden hoidossa, sijoitustoiminnossa ja ICT-osastollamme.

Uudelta työntekijältä odotamme halua erinomaiseen asiakaspalveluun, yhteen hiileen puhaltamista sekä innostusta oppia uutta ja kehittää vanhaa.

Henkilöstön työhyvinvointi on Eterassa tärkeää. Seuraamme aktiivisesti työilmapiiriä ja tyytyväisyyttä esimiestyöhön ja panostamme toiminnan kehittämiseen.

Eteran henkilöstöetuja ovat muun muassa kannustava tulospalkkiojärjestelmä, lounasetu, työterveyshuolto sekä monipuolinen harrastustoiminta.

Kaiken kaikkiaan - Eterassa viihdytään!

 

 

Lisätietoja rekrytoinnista:  

www.etera.fi - Etera työnantajana

 

Lisätietoja yrityksestä:

www.etera.fi - tietoa Eterasta

Avoimet työpaikat